Perjantai-iltana 4.12.2015 vietettiin Taianomaista folk-rock -iltaa Tampereen
Ylioppalisteatterilla. Toiset muistanevat ylioppilasteatterin tilat paremmin elokuvateatteri Ilveksenä tai I-Klubina. Illan
esiintyjänä oli keskiaikahenkistä folk-rock -musiikkia soittava Greenrose Faire. Kyseessä
oli bändin tämän vuoden keikkojen päätöskonsertti.
Tilaisuus oli sympaattisen
kotikutoisesti järjestetty. Pääsylippujen ja fanituotteiden
myyntipisteisiin sekä moniin muihin tehtäviin oli pestattu
esiintyjien perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät ja tuttavat.
Lipunmyynnissä kävivät vain setelit ja kolikot ja nekin mieluiten
tasarahana. Itse konsertti koostui kahdesta 45 minuutin setistä.
Greenrose Faire oli kokenut
kokoonpanovaihdoksia sen jälkeen, kun olen itse viimeksi nähnyt
bändin keikalla. Tästä on tosin aikaa jo vuoden verran.
Oktaavimandoliinia soittanut Jupe Hirsimäki oli vaihtunut uuteen basistiin Jari
Tiittolaan ja bändin alkuperäinen basisti Niilo Sirola oli
siirtynyt busukin varteen. Tosin illan aikana ilmeni, että keikka
oli Tiittolalle viimeinen Greenrose Fairen riveissä. Tulossa
on siis jälleen miehistönvaihdos. Bändin uusin viulisti Hanna Heinonen oli taitavin niistä kolmesta viulistista, jotka olen itse bändin
riveissä viime vuosina nähnyt.
Laulaja Salla Rimmin heleän kaunis
lauluääni ei sen sijaan ollut onneksi muuttunut mihinkään. Myös
bändin suvereeni liideri ja biisintekijä, rumpali Tomi Hyttinen
paukutteli jälleen rumpusetistään mukaansatempaavia keltti- ja folk-tyylisiä rytmejä. Useammankin kerran tuli mielikuva tamppaantuneeseen ratsupolkuun iskevistä kavioista.
Bändillä oli mukanaan myös pari
vierailevaa soittajaa; kaksi viulistia ja harpisti. On upean
kuuloista, kun viulut soivat taitavasti yhteen. Harmillisesti harppu
jäi herkkä-äänisenä soittimena muun soitannon alle. Ja heille, jotka
ihmettelevät miksi peruskoulussa opetetaan nokkahuilun soittoa ja
tarvitseeko sellaista osaamista kukaan koskaan missään, tuli
todistetuksi, että ainakin Greenrose Faire -niminen laulu- ja
soitinyhtye hyödyntää nokkahuilua tehokeinona parissa biisissään.
Konsertti sisälsi kappaleita
tasaisesti kaikilta kolmelta levyltä Neverending Journey (2011), My
Home Is Where My Heart Is (2013) ja Feed The Flames (2015).
Itselleni läheisimmät biisit olivat ensimmäinen levyn kappaleet,
koska ne kuultiin aikoinaan myös omissa häissäni. Siten myös tällä
keikalla parhaaseen tunnelmaan pääsin muun muassa kappaleiden The
Old Knight, Beggars and Thieves, Greenrose´s Faire ja Legend of the Woods aikana. Toki uudempikaan tuotanto ei kalpene näiden rinnalla, kuten
uusimman levyn nimikappale Feed The Flames.
Myös visuaalinen puoli oli jälleen
hyvin hallussa. Esiintyjien asut, taustakangas, lavan ruusuköynnökset
ja jopa lipunmyynnin aarrearkkua muistuttava pieni puulipas olivat
mietittyjä yksityiskohtia tyylikkäässä kokonaisuudessa. Ja kuten
jokaisella näkemälläni kyseisen bändin keikalla, tälläkin
kertaa Greenrose Fairen jäsenet olivat iloisia, hyväntuulisia ja
nauttivat lavalla olemisesta ja esiintymisestä.
On upeaa, että tuollaisia keikkatilaisuuksia järjestetään. Hieman talkootyylillä, omakustanteena, mutta tinkimättä tyylistä ja hyväntuulisuudesta. Väkeä paikalla oli ehkä 80 henkeä. Enemmänkin olisi mahtunut. Toivoisin, että ihmiset lähtisivät katsomaan myös muita bändejä kuin niitä, jotka soivat kyllästymiseen asti radioiden soittolistoilla. Radiokanavillahan ei nykyään enää soiteta juuri mitään muuta kuin suurten levy-yhtiöiden ja mediatalojen välisessä bisneksessä sovitut artistit. Vain uskaltautumalla soittolistojen ulkopuolelle voi löytää oikeasti uutta musiikkia ja kiinnostavia bändejä.
Kuva: www.greenrosefaire.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti