Paperiprinssi (Amanita, 2015) on Kaari Utrion seitsemäs romaani hänen epookkikomedioidensa sarjassa. Aikaisemmin hän
keskittyi pääasiassa keskiajalle sijoittuviin tarinoihin, mutta 2000-luvulla hän innostui luomaan 1830-luvun Suomeen ja
nuoreen Helsinkiin sijoittuvia kertomuksia. Molemmat tyylilajit
hän toki hallitsee täydellisesti, niin perinteisen historiallisen romaanin kuin epookkikomediankin. Itse pidän kuitenkin enemmän hänen keskiaikaromaaneistaan.
Tässä Utrion
uusimmassa teoksessa liikutaan jälleen sekä maaseudulla (tällä
kertaa Lohjan suunnalla) että rakenteilla olevassa
suuriruhtinaskunnan pikkuisessa pääkaupungissa Helsingissä. Samoin
päähenkilöt ovat muista romaaneista toistuvat klassiset hahmot;
varakas ruukinpatruuna, tällä kertaa merikapteeni, paperitehtailija
Sebastian Ross, sekä köyhä ja orpo aatelisneito, tällä kertaa
huomattavan itsenäinen ja itsepäinen Wilhelmine Falkensten.
Kumpikin on myös fyysisesti erilainen kuin 1830-luvun Suomessa on
totuttu. Wilhelmine on keskivertonaista paljon pidempi, mikä ei
luonnollisestikaan ole sopivaa aatelisneidille. Myös Sebastian on
hyvin pitkä, minkä lisäksi lonkastaan merihaverissa pahasti
vammautunut.
Sebastian jää
hahmona melko etäiseksi, vaikka kirjassa useaan otteeseen
sivukaupalla jaaritellaan hänen matkastaan Siperian halki Suomeen.
Wilhelmine tulee lukijalle selvästi läheisemmäksi ja tutummaksi.
Hänen kohtaloaan lukija jaksaa myös enemmän tunteilla. Silti,
toisin kuin yleensä Utrion romaanihenkilöiden kohdalla,
Paperiprinssissä lukijaa ei yllättäen juurikaan liikuta
suuntaan tai toiseen, miten päähenkilöille käy ja saavatko he
toisensa. Tämä huomio tuntui itsestäni hyvin oudolta, koska olen aina aikaisemmin vahvasti myötäelänyt Utrion luomien hahmojen kohtaloita.
Kirjaa varten Utrio
on tehnyt valtavasti taustatyötä. Hän on ottanut tarkasti selvää
siitä, kuinka paperia on valmistettu 1830-luvulla. Romaanissa
paperintekoa kuvataan suorastaan puuduttavan yksityiskohtaisesti,
vaikka sinänsä onkin ihan kiinnostava tieto, että tuohon aikaan
paperit tehtiin kangaslumpuista, ei puukuiduista. Paperikoneita ei
vielä ollut, vaan kaikki tehtiin käsin. Eli jos paperintekoprosessi
lumpuista kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti tutustua
Paperiprinssiin.
Edellä
todetusta huolimatta Paperiprinssi on
helppoa ja kepeää luettavaa.
Aikaisemmat Utrion epookkiromaanit lukeneelle tarinan lomasta löytyy
myös hauskoja viittauksia muutamiin näiden muiden romaanien
henkilöihin. Luonnollista onkin, että pienessä 1830-luvun
Helsingissä väkisinkin törmää tuttuihin
hahmoihin. Niinhän on nykyisinkin pikkukaupungeissa ja -kunnissa:
suunnilleen kaikki tuntevat toisensa.
Usein Utrion
kirjoja ja niiden lukemista tunnutaan halveksittavan. Ilmeisesti
joitain närästää se, että hän on menestynyt, suosittu ja pystyy
elättämään itsensä kirjoillaan... Utrion teoksia vähätellään
pitämällä niitä ainoastaan naisille suunnattuna
viihdekirjallisuutena, hömppänä, suorastaan kioskikirjallisuuteen
verrattavana höttönä. Entä sitten? Mitä pahaa on viihteessä?
Eikö se ole vain hyvä, jos se auttaa rentoutumaan ja jaksamaan
arjessa? Sitä paitsi Utrio on tunnetusti tarkka historiallisista
yksityiskohdista ja faktojen paikkansapitävyydestä. Esimerkiksi
näiden epookkiromaanien avulla oppii ymmärtämään paremmin oman
maamme historiaa, sen kehitysvaiheita ja sitä, miksi kansallinen
identiteettimme on sellainen kuin se on; miksi suomalainen kulttuuri
on kehittynyt ja keksitty sellaiseksi kuin se on. Ja kaikki tämä tulee
Utrion kirjoissa kuin huomaamatta, kaupan päälle, mukavan
viihdyttävässä paketissa.
Oletteko muuten
huomanneet, että jostain syystä käännöskirjallisuus painetaan
pienellä kirjasinkoolla, kun taas kotimainen kirjallisuus isolla
koolla ja reilulla rivivälillä? Näin on myös Utrion romaanien
kohdalla. Teksti on helppoa luettavaa sisällöllisesti, mutta se
hengittää myös visuaalisesti, jolloin sitä on mukava lukea senkin puolesta. Tekstiä ei tarvitse tihrustaa eikä tankata.
Vaikka
Paperiprinssi ei päähenkilöiden ja juonen osalta Kaari
Utrion teosten terävimpään kärkeen ylläkään, on se silti kelpo
joululahja romanttisista tarinoista pitäville äideille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti